27.4.2023
Tulevana kesänä Tammerlammessa nähdään tamperelaisen kuvataiteilijan Tuula Lehtisen kolmiosainen installaatio Water Closet (2023). Teos koostuu kolmesta perinte…
21.4.2023
Taidemuseorakennuksessa tullaan ensi talvena tekemään korjauksia, joiden vuoksi museo on suljettu 16.10.2023–26.1.2024. Kesällä avautuvat Vuoden nuori taiteilij…
4.4.2023
Avoin taiteilija- ja teoshaku Taidevaltakunnan ensimmäiseen biennaaliin on avoinna pe 31.5.2023 asti. Taidevaltakunnan perustaneet museot kutsuvat mukaan taitei…
20.3.2023
Mitalitaiteen Killan vuosimitalikilpailun 2023 on voittanut Petri Neuvosen ehdotus Mitali tekeillä. Neuvonen saa 2 400 euron palkinnon. Ehdotus toteutetaan Killan vuosimitalina ja valetaan pronssiin. Kilpailu oli tasoltaan erittäin vaihteleva ja osallistuminen poikkeuksellisen runsasta: ehdotuksia saatiin 62. Vuosimitalikilpailu toteutettiin Tampereella yhteistyössä Tampereen taidemuseon kanssa.
15.3.2023
Hämeenlinnan taidemuseo, Tampereen taidemuseo ja Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva ovat perustaneet Taidevaltakunnan, joka järjestää kahden vuoden välein biennaalinäyttelyt vuorotellen Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Päijät-Hämeessä. Ensimmäinen Hämeenlinnan taidemuseossa ja Kanta-Hämeessä toteutuva biennaali kesällä 2024 tutkii, mitä tapahtuu, kun taide saa vallan ja yhteiskunta toimii sen mukaan.
14.2.2023
Sammon koulun ja päiväkodin uudisrakennukseen on valmistunut Tampereen tähän asti suurin prosenttitaidekokonaisuus. Vajaa prosentti rakennuskustannuksista tarkoittaa tässä tapauksessa yli 200 000 euroa taiteeseen.
2.2.2023
Tampereen taidemuseossa avautuu lauantaina 4.2.2023 kaksi näyttelyä. Wäinö Aaltonen – Luomisen riemu esittelee kansalliskuvanveistäjämme taidetta 1910-luvulta 1960-luvulle. Queer-taiteen pioneerin ja intersukupuolisen aktivistin Del LaGrace Volcanon (s. 1957 Kalifornia) valokuvanäyttely esittelee sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden kirjoa ja kokemuksia lukuisissa omakuvissa ja muotokuvissa.
14.1.2023
Kuvanveistäjä Eetu Huhtala on valittu Vuoden 2023 nuoreksi taiteilijaksi. Eetu Huhtalan tuotanto koostuu mekaanisista ja suurikokoisista metallisista veistoksista ja muista moniaistillisista teoksista. Huhtala saa Tampereen kaupungin myöntämän 20 000 euron stipendin ja mahdollisuuden yksityisnäyttelyn järjestämiseen Tampereen taidemuseossa. Eetu Huhtala on järjestyksessä 39. Vuoden nuori taiteilija.
12.1.2023
Kuvataiteilija Kimmo Kaivannon suurikokoinen Perustiedon maisema -maalaus (1967) on konservoitu ja ripustettu uudelle Tesoman koululle. Maalaus on yksi Kaivannon varhaisista Tampereen oppilaitoksiin valmistuneista julkisen taiteen maalauksista. Perustiedon maisema oli esillä Tesomajärven koululla yli 50 vuotta.
29.11.2022
Tampereen taidemuseon ensi vuoden ohjelmistossa on perinteisesti sekä vanhemman taiteen että nykytaiteen näyttelyitä. Keväällä avautuu kahden näyttelyn kokonais…
21.11.2022
Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajana vuosina 2013-2017 toimineen pääministeri Sanna Marinin muotokuva paljastettiin Raatihuoneella 21.11.2022. Muotokuvan on tehnyt valokuvataiteilija Meeri Koutaniemi.
11.11.2022
Kulttuuritalo Laikun näyttelyvuoden päättää Tuttua tunnelmaa -näyttely, jonka ideana on ollut osallistaa kaupunkilaisia näyttelytyöhön. Teokset tulevat Tampereen taidemuseon sijoituskokoelmasta ja ne ovat tamperelaisten ikäihmisten valitsemia. Näyttelyssä nähdään eri tekniikoin luotua taidetta, muun muassa öljyvärimaalauksia, grafiikkaa ja videoteoksia.