Operaatio Pirkanmaa vauhtiin – Tampere ja sen 19 kumppanikuntaa kehittävät alueen elämystaloutta

Työ Pirkanmaan luovien alojen toimintaympäristön kehittämiseksi jatkuu, vaikka Euroopan kulttuuripääkaupunkititteli meni Ouluun. Euroopan kulttuuripääkaupunkihaun tavoitteita pienemmässä mittakaavassa toteuttava kolmevuotinen Tampere26-haun jatkohanke Operaatio Pirkanmaa käynnistyi vuoden 2022 alussa. Tampereen ja sen 19 kumppanikunnan yhteisen hankkeen tavoitteena on kehittää elinvoimaista ja yhdenvertaista Pirkanmaata, jossa kulttuurilla on entistä tärkeämpi rooli alueen veto- ja pitovoiman kasvattamisessa.

 

 

Kuvassa vasemmalta projektipäällikkö Ilona Kyykoski, tuottaja Sipriina Ritaranta, kulttuurin kehittämispäällikkö Jaakko Laurila ja tuottaja Satu Keltanen.

 

 

 

Hanke rahoittaa kulttuuri- ja taideprojekteja, tukee kulttuurialan toimijoiden osaamisen kehittämistä ja kerää yhteen kulttuurin kehityshankkeita Pirkanmaalla. Kumppanikunnat jatkavat tiivistä verkostotyöskentelyä, rakentavat kuntakohtaisia kulttuurisuunnitelmia ja tutkivat yhdessä uusien toimintamallien kehittämistä ja levittämistä alueella.

 

Lisäksi Operaatio Pirkanmaa tukee kulttuuritoimijoiden kansainvälistymistä ja tekee yhteistyötä Euroopan kulttuuripääkaupunkiverkostossa, muun muassa nimityksen Suomesta vuodelle 2026 saaneen Oulun kanssa.

 

Osiansa suurempi kokonaisuus

 

Operaatio Pirkanmaan hankebudjetti kolmelle vuodelle on yhteensä 2,6 miljoonaa euroa. Tampereen kaupungin osuus on 1,9 miljoonaa euroa ja muut kuntakumppanit osallistuvat yhteensä noin 0,7 miljoonalla eurolla.

 

Hankkeeseen osallistuvat kunnat ovat Tampereen lisäksi Akaa, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Kangasala, Kuhmoinen, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat ja Ylöjärvi.

 

Lukuisat kulttuuripääkaupunkihakuvaiheessa mukana olleet projektit ovat jo saaneet toimintaansa ulkopuolista rahoitusta, ja nyt käynnistynyt Operaatio Pirkanmaa tulee vuosien 2022–2024 aikana tukemaan kymmenien projektien toteutusta.

 

Hankkeen painopiste tulee olemaan vahvasti alueellisessa kehittämistyössä ja yhteisöllisissä, usein freelancer-kentän toteuttamissa projekteissa, jotka ruokkivat hyvinvointia ja luovuutta, toteaa hankkeen projektipäällikkö Ilona Kyykoski.

 

Jatkohankkeen rahoitus ei tietenkään vastaa hakuvaiheen suunniteltua budjettia, joka oli yli 50 miljoonaa euroa, mutta Operaatio Pirkanmaan rahoitus on joka tapauksessa erittäin merkittävä alueellinen lisäpanos pandemian kurittamalle kulttuurikentälle, Kyykoski lisää.

 

Hankkeen virtuaalinen kick-off

 

Operaatio Pirkanmaa järjestää hankkeen käynnistystilaisuuden eli niin sanotun kick-offin tiistaina 22.2.22 klo 15:00 alkaen virtuaalisesti. Lähetyksen tallenne on katsottavissa kaksi viikkoa lähetyksen jälkeen, 7. maaliskuuta saakka.

 

Operaatio Pirkanmaan verkkosivut

Operaatio Pirkanmaan uutiskirjeen tilaus:

Teksti:


Satu Keltanen