Vuoden nuori taiteilija 2022 Emma Jääskeläinen – AT HER FINGERTIPS
Kuvataideakatemiasta 2018 valmistunut Emma Jääskeläinen (s. 1988) aloitti taideopinnot performanssitaiteesta, josta fyysisyys jatkui kolmiulotteiseen kuvanveistoon. Oman kehon muistijälki ja kokemukset siirtyvät hyvin konkreettisella tavalla osaksi taiteellista työskentelyä. Taiteilijalle äitiys on ajankohtainen teema ja kehossa tapahtunut solujen jakaantuminen on siirtynyt taideteoksiin osien välisinä sidoksina, kuten näyttelyyn valmistunut, aivan uusi nimiteos At Her Fingertips (2022) osoittaa. Monumentaalisten kiviteosten työstäminen on hidasta, jopa vuosia kestävää. Taiteilijalle on erityisen ominaista prosessinomainen työskentely.
Taiteilijana Emma Jääskeläinen välttää teoksissaan liiallista vakavuutta käyttämällä yllättäviäkin materiaalivalintoja. Uurteet, jäljet, varjot ja massan paino tulevat näkyviin myös monimateriaalisissa teoksissa. Suomenlampaan villa, lasi, sormus, chilipalko, tekoturkis tai lippalakki ovat taiteilijan käyttämiä materiaaleja. Moniaistillisuus kuuluu ääniteoksina ja jopa musiikkina. Taskuun mahtuva monumentaaliveistos kuvastaa hyvin sitä, miten Emma Jääskeläinen leikittelee mittakaavalla. Hän käyttää skaalastaan termejä käteen mahtuva, halattava ja mahdoton.
Kehollisuus on tärkeä sisällöllinen lähtökohta Emma Jääskeläisen taiteessa. Massojen käsittely on fyysistä, ja taiteilijan ja materiaalin vuoropuhelu saa konkreettisen muodon herkkyyttä unohtamatta. Se on liikettä ja läsnäoloa, massan ja volyymin työstämistä, jossa taiteilijan intuitiivinen kokemus siirtyy yhteisesti nähtäväksi ja koettavaksi. Näyttelyssä nähdään myös Proper Omelette -kokonaisuuden valtavia kiviteoksia, jotka osaltaan vaikuttivat taiteilijan palkitsemiseen. Teosten installointi on erityisen vaativaa ja ne ovat vain harvoin esillä.
Emma Jääskeläisen teoksia nähtiin kesällä 2022 Tampereen taidemuseon päänäyttelyn ohella myös Finlayson Art Areassa 10.6–28.8.2022. Ensimmäistä kertaa koskaan Vuoden nuori taiteilija -tapahtuma on esillä kahdessa paikassa Tampereella. Syksyksi näyttely siirtyi Vaasaan Kuntsin modernin taiteen museoon.